Arkistosta vuodelta 2018

Tiistaina 27.3. pidettiin PAVE ry:n vuosikokous Toimelassa. Kokouksessa valittu uusi seuran hallitus muodostui pitkälti entisen pohjalta.

Puheenjohtaja Samuli Laitinen jatkaa tehtävässään kuudetta vuotta. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Tommi Röntynen. Sihteerinä toimii edelleen Heli Kokko ja rahastonhoitajana Markku Röntynen.

Edellisestä hallituksen kokoonpanosta jäseninä jatkavat Paavo Saarivainio, Pasi Hiltunen ja Tiitta Tolonen. "Uutena" jäsenenä mukaan liittyi Seppo Hartikainen, joka näin palasi PAVEn hallitukseen muutaman vuoden tauon jälkeen.

Monivuotinen hallituksen toimija Raimo Hakkarainen päätti pitkän työnsä seuran hallituksessa. Myös Aleksi Hartikainen jäi hallitustyöstä pois.

Ajankohtaista - PAVE ry

    Ei artikkeleita tällä hetkellä.

Arkisto (seura)