Vuodet 2000–2004

Vuonna 2000 seuran uudeksi nimeksi tuli PAVE ry, kun uuden vuosituhannen myötä virallinen nimi uudistui vastaamaan puhekieltä. Ansiokkaasta toiminnasta seuran hyväksi myönnettiin TUL:n hopeinen ansiomerkki Seppo Hartikaiselle ja pronssinen Antero Rissaselle. Asko Kelavuori jatkoi PAVEn edustajana piirinhallituksen jäsenenä.

Kaudella 2000 PAVEn edustusjoukkueen valmentajana jatkoi Pertti Roth. Harjoituspelejä pelattiin kevättalvella paljon Kajaanissa ja Kuopiossa, koska iisalmelaiset kenttäolosuhteet olivat kehnot. Joukkue osallistui talvipiirisarjaan, Kolmoseen ja Suomen Cupiin. Talvipiirisarjassa sijoituttiin oman lohkon toisiksi.

Edustusjoukkueen tavoitteena oli sijoittua Kolmosen lohkossaan viiden parhaan joukkoon. Se onnistui hyvin, sillä menestys sarjassa oli odotettua parempi ja PAVE sijoittui kolmanneksi.

Edustusjoukkueen kauden ehdoton kohokohta oli kuitenkin eteneminen Suomen Cupissa aina ns. pikkufinaaliin saakka, sillä PAVE menestyi Suomen Cupissa Kolmosen joukkueista parhaiten. Saavutus oli samalla yläsavolaista jalkapallohistoriaa. Pikkufinaali pelattiin syksyisessä säässä Vantaalla. Vastaan asettui ylemmän sarjatason AC Vantaa, joka voitti ottelun. Pikkufinaalipaikka on edelleen PAVEn ja Pallo-Veikkojen historian hienoimpia saavutuksia.

 

Pikkufinaali 2000
PAVEn pikkufinaalijoukkue vuodelta 2000.

 

Edustusjoukkueen huoltajana toimi alkuvuodesta Kari Viinikainen ja varsinaisen pelikauden ajan Kimmo Kauppinen.

PAVEn juniorit osallistuivat eri piiri- ja liitonsarjoihin. Toimintaa oli ikäluokissa 1984–93. Omien junioreiden tulo edustusjoukkueeseen vankistui, kun mukana kauden aikana oli puolenkymmentä omaa kasvattia. Heistä vahvimmin esiintyi Jouni Kasurinen.

Iisalmen kehnoihin harjoitusoloihin oltiin vihdoin saamassa parannus. Jalkapalloseurojen yhteinen liike hallin saamiseksi sai lehdistössäkin palstatilaa ja päätös jalkapallohallin rakentamisesta näytti jo varmalta. Ainoastaan kiista kuplahallin sijainnista viivästytti rakentamisen aloittamista.

Vuoden 2001 alkupuolen PAVEn puheenjohtajana jatkoi Paavo Rötkin, joka kuitenkin joutui luopumaan toimestaan muutettuaan pois Iisalmesta. Loppuvuoden puheenjohtajuudesta vastasi Seppo Hartikainen.

PAVEn edustusjoukkue osallistui kaudella 2001 talvipiirisarjaan sekä Kolmoseen, jossa nähtiin jälleen paikallisotteluita, kun PK-37 oli edelliskaudella pudonnut Kakkosesta.

Kevätkierroksella PAVElle ei pisteitä paljon herunut. Kesällä saadut vahvistukset ja pelimotivaation lisääntyminen takasivat kuitenkin lopulta viidennen sijan. Valmentajana toimi Pertti Roth, joka oli saanut avukseen iisalmelaistuneen Chris Francisin. Joukkueenjohtajana oli Reima Tikkanen sekä huoltajina Kimmo Kauppinen, Markku Röntynen ja Janne Hakkarainen. Eniten maaleja tehneenä ja kauden parhaana palkittiin Juha Roth.

Junioritoiminnassa PAVElla oli A81- ja B84-junioreissa yhdistelmäjoukkueet PK-37:n kanssa. Lisäksi seuralla oli kaksi omaa juniorijoukkuetta (1987 sekä 1992–93 syntyneet). Syksyllä perustettiin alle kouluikäisille jalkapallokoulu, joka saikin hyvän vastaanoton.

Vuonna 2001 tapahtui iisalmelaisessa jalkapalloilussa jotain mullistavaa. PAVE ja PK-37 nimittäin solmivat kauden päätteeksi kolmivuotisen sopimuksen pelaajavaihdosta, mikä mahdollisti edustusjoukkueiden välisen farmisopimuksen sekä juniorijoukkueiden yhdistämisen tai yhteisjoukkueiden muodostamisen. PK-37 oli noussut odotetusti takaisin Kakkoseen ja yhteistyölle oli näin selvät edellytykset.

Toinen mullistava asia oli se, että Iisalmen kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen esityksestä, että Iisalmeen rakennetaan vihdoinkin jalkapallohalli.

Kaudella 2002 Seppo Hartikainen otti hoitaakseen seuran puheenjohtajuuden.

Edustusjoukkue osallistui kauden 2002 aikana talvipiirisarjaan, Kolmoseen ja Suomen Cupiin. Joukkue oli nyt PK-37:n farmijoukkue. Talvipiirisarjassa PAVE oli neljäs ja Kolmosessa seitsemäs. Joukkueen valmentamisesta vastasi Pertti Roth, joukkueenjohtajana toimi Reima Tikkanen sekä huoltajina Markku Röntynen ja Janne Hakkarainen.

Eniten palloja maalipuiden väliin kaudella 2002 laittoi Arto Eskelinen tehden kahdeksan osumaa. Kauden parhaana palkittiin Sami Haataja. PAVEn edustusjoukkue sai kyseenalaisen kunnian olla piirin Fair Play -tilastossa viimeinen.

Suomen Cupissa PAVE eteni viidennelle kierrokselle, jossa vastustajaksi arvottiin Veikkausliigan Pietarsaaren Jaro. Vastustajaa ei kumarreltu ja Sankariniemen aurinkoisessa kesäillassa pelattu ottelu oli erittäin tiukkaa vääntöä. Ottelu etenikin 0–0-tilanteessa aivan loppuminuuteille saakka, kunnes Jaro ratkaisi ottelun ja lopputuloksesi tuli lopulta 0–2.

Toimivia juniorijoukkueita PAVElla oli vain kaksi (F92 sekä 1995–97 syntyneet), koska PK-37:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen mukaisesti B-juniorit ja sitä vanhemmat pelasivat heidän seurassaan. PAVEn junioripäällikkönä toimi Paavo Saarivainio. Kaikki juniorijoukkueet tekivät pelisäännöt piirin ohjeiden mukaisesti tavoitteenaan kasvatuksellisten taitojen paraneminen.

Kausi 2002 jäi ainoaksi iisalmelaisseurojen yhteistyön kaudeksi, sillä Pallo-Kerho 37 purki sopimuksen ensimmäisen vuoden jälkeen. Syynä olivat seurojen erilaiset näkemykset PK-37:n pelaajista aiheutuneiden kustannusten jakamisesta. Neuvottelun varaa ei ollut ja niinpä PK-37 teki farmisopimuksen KiuPan kanssa.

Vuonna 2003 PAVEn puheenjohtajana jatkoi Seppo Hartikainen. Seuran kevätkokouksessa palkittiin TUL:n hopeisella ansiomerkillä Markku Röntynen ja Paavo Saarivainio.

Edustusjoukkue osallistui kauden aikana talvipiirisarjaan, Kolmoseen ja Suomen Cupiin. Joukkueen valmentamisesta vastasi Pertti Roth, joukkueenjohtajana toimi Reima Tikkanen sekä huoltajina Markku Röntynen ja Janne Hakkarainen.

Tie Suomen Cupissa päättyi jo ensimmäisellä kierroksella. Piirisarjassa menestys oli sen sijaan hyvä. Lohkon voitto oli katkolla, mutta mestaruuden vei kuitenkin kuopiolainen Zulimanit PAVEn sijoittuessa toiseksi. Taival Kolmosessa olikin sitten tuskaa koko kauden eikä sarjapaikka varmistunut ennen kuin viimeisillä kierroksilla. Pahat loukkaantumiset ja huono sitoutuminen joukkueeseen aiheuttivat ongelmia pitkin kautta. Sarjassa päädyttiin kuitenkin lopulta kahdeksanneksi.

Kauden parhaana palkittiin Markus Vaara ja parhaan maalintekijän palkinnon pokkasi pelaajavalmentaja Pertti Roth kuudella osumallaan.

Junioritoimintaa PAVElla oli E92-, H95- ja I96-ikäluokissa.

Kaudella 2004 tavoitteena oli jatkaa omien nuorten pelaajien sisäänajoa edustusjoukkueeseen. Edustusjoukkue osallistui kauden aikana talvipiirisarjaan, Kolmoseen ja Suomen Cupiin. PAVEn valmentajaksi tuli nyt Matti Moilanen.

Piirisarjassa vaisut otteet jättivät joukkueen lohkon hännille. Suomen Cupissa joukkue pääsi kolmannelle kierrokselle, jolloin Ykkösen FC Kuusankoski pudotti iisalmelaiset jatkokierroksilta.

Vaisut otteet jatkuivat ikävä kyllä myös sarjaotteluissa. PAVElle ennustettiinkin jo kevätkauden jälkeen putoamista Neloseen. Heikosti mennyt alkukausi johti siihen, että valmennusvastuun ottivat pelaajista Pasi Hiltunen ja Tuukka Tolonen. Pelin johtamisesta ja vaihdoista vastasivat joukkueenjohtaja Hannu Tuovinen sekä puheenjohtaja Seppo Hartikainen. Joukkueen huoltajana kaudella toimi Janne Hakkarainen.

Joukkue vahvistui vielä loppukaudeksi Kuopiosta tulleella maalivahti Jarno Kauhasella, PK-37:n valmentajan paikalta lähtöpassit saaneella Jussi Madetojalla ja niskavammasta tervehtyneellä Janne Kiimalaisella. Tuloksena oli syyskierroksella kahdeksan ottelun tappioton putki. Lopullinen sijoitus sarjassa oli kahdeksas ja PAVE säilyi Kolmosessa.

Kauden parhaana palkittiin puolustaja Markus Korhonen. Eniten maaleja teki vain seitsemässä ottelussa esiintynyt Janne Kiimalainen (12 osumaa). Edustusjoukkue sai jälleen kyseenalaista mainetta jäädessään piirin Fair Play -kilpailussa viimeiseksi 46 varoituksella ja kahdella ulosajolla.

Junioritoimintaa oli ikäluokissa Dn92, G95 ja 1996–97. Junioripäällikkönä toimi edelleen Paavo Saarivainio.