Arkistosta vuodelta 2008

Iisalmen Sanomat 18.12.2006:

PAVE hankki nyt nuorta voimaa

Arto Myöhänen
Iisalmi

Pelaajien suunta Kuopiosta Iisalmeen jatkuu edelleen, sillä PAVE Iisalmi ilmoitti sunnuntaina hankkineensa 18-vuotiaan SC KuFu-98:ssa pelanneen Joonas Riston, jonka pelipaikka löytyy joko puolustuksesta tai keskikentältä.

PAVE:n valmentaja Jussi Kukkonen tuntee Riston entuudestaan, joten sopimus oli helppo tehdä.

– Joonaksella oli vara valita ensi kauden pelipaikkansa ja meidän onneksi hän valitsi PAVEn vaikkapa Kingsin A-junnujen sijasta. Joonas on nopea kuin näätä ja nuoreksi pelaajaksi hän on ilmiömäisen hyvä miesvartioinnissa, mutta pystyy myös pelaamaan aluetta ja rakentamaan peliä tarvittaessa, Kukkonen sanoi.

– Valmensin häntä kolme vuotta juniori-ikäisenä ja kaksi vuotta sitten nostin hänet KuFun edustukseen, vaikka Joonas oli silloin vasta 16-vuotias, jatkaa Kukkonen.

Joonas Risto valitsi ensi kauden seurakseen PAVE:n, koska hän haluaa harjoitella kovaa ja nuoren pelaajan tavoitteet ovat tulevaisuudessa ylemmissä sarjoissa.

Image
Joonas Risto

Arkisto (uutiset)