Arkistosta vuodelta 2020
pusku
Eetu Marttila puskemassa.

Ei tuonut ”uusintamatsi” ratkaisua LehPan ja PAVEn kauden keskinäiseen kilvoitteluun, kun joukkueet päätyivät taas tasapeliin 2–2 (1–1) High Pine Lanen nurmella. Tasan sama tulos tuli myös alkusarjassa kuukausi takaperin samalla viheriöllä.

Käsikirjoituskin noudatteli samaa kaavaa. PAVE johti kahteen otteeseen, mutta lopussa LehPa tuli vielä tasoihin. Molemmilla kerroilla vierasjoukkue koki lähellä loppua ison tuomion, joka muutti asetelmat.

PAVE sai unelma-alun vieraiden mennessä johtoon jo kolmannella minuutilla. PAVE-konkari Jari Leinonen sai syötön pelaajavalmentaja Anssi Lipposelta 16-rajan tuntumassa ja laukoi kohti maalia. Pallo muutti hieman suuntaa puolustajasta ja lensi yli maalivahdin verkkoon. Maali oli sikäli ainutlaatuinen tapaus, että kyseessä oli kaudesta 2009 lähtien keltapaitoja edustaneen Leinosen avausosuma Kolmosessa ja huhujen mukaan mahdollisesti myös miehen ensimmäinen pelitilannemaali – erikoistilanteista osumia toki on syntynyt ennenkin.

veikot
Veikot onnittelemassa Jari Leinosta.

PAVE tuli otteluun terävämpänä osapuolena. Pallo ja miehet liikkuivat, ja peli pyöri vastustajan päädyssä. Pian kuitenkin siirryttiin tasaiseen kamppailuun. Peli aaltoili päätyjen välillä, mutta jonoksi asti maalipaikkoja ei muodostunut.

LehPan avauspuoliajan vaarallisin tilanne tuli 17. minuutilla, kun pelaaja pääsi puskemaan kulmapotkun rangaistuspilkun kohdalta, mutta Asse Martikainen venytti hienosti kätensä puskun tielle.

torjunta
Asse Martikainen pelastaa PAVEn takaiskulta.

PAVElla oli pari vaarallista kulmatilannetta ja keskityspalloa, joissa hätyyteltiin lisäosumaa, kuitenkin laihoin tuloksin.

Lehmolaisten tasoitus näki päivänvalon sitten 35. minuutilla. Korkeaa avauspalloa ei saatu purettua väljemmille vesille, jolloin LehPa riisti pallon ja pelasi nopeasti boksiin, josta Jere Juurinen laukoi isännät tasoihin. Näissä lukemissa kuultiin myös taukovihellys.

PAVEn hyökkäyspeli tuotti paikkoja. Toista puoliaikaa oli menty 15 minuuttia, kun Veikot siirtyivät taas johtoon. Konsta Kääriäinen teki maaliin esityön, kun poikkisyöttö 16-rajaa pitkin tavoitti Simo Härkösen, jonka tarkka laukaus painui vastustamattomasti alanurkkaan.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin LehPan maalivahti teki huippupelastuksen Simo Rothin läpiajoon.

tuuletus
Simo Härkösen kauden avausmaali on juuri syntynyt.

Loppua kohti mentäessä LehPan jalat jaksoivat liikkua kapealla ringillä matkassa olleita vieraitaan paremmin, joten painetta syntyi hetkittäin PAVEn maalille. Noin 80 minuutin nurkilla lehmolaisilla oli kaksi tuhannen taalan paikkaa, joista ensimmäinen lauottiin läheltä taivaisiin ja toisessa Martikainen teki pelastuksen lähitorjunnallaan.

Tasoitusosumaan johtanut tilanne syntyi hetki edellisten jälkeen halvanoloisesti. LehPa keskitti pallon boksiin, jossa Eetu Marttila otti pallon alas eteensä ja liukumalla potkaisi sen pois 16-alueelta. Samaan aikaan LehPan pelaaja myös laittoi jalkansa palloon ja kaatui potkun mukana. Tuomari näki tilanteen rangaistuspotkun arvoisena rikkomuksena, mikä kuumensi tunteita vierailijan leirissä. Otso Kosonen laittoi sitten pelivälineen pilkulta varmasti verkkoon 85. minuutilla.

Tasoituksen jälkeen LehPa haki ahnaasti vielä voitto-osumaa PAVEn joutuessa puolustusasemiin, mutta vieraat kestivät loppurynnistyksen ja lisää maaleja ei enää nähty. Näin kirjattiin tuttu lopputulos 2–2.

Vieraspiste toistamiseen hyvää joukkuetta vastaan on tärkeä saavutus, mutta se himoittu avausvoitto jäi edelleen odottamaan. Varsinkin kun se oli jälleen ulottuvilla. Saldona oli jo kauden kuudes tasapeli, joten pisteitä on nyt kuusi. Monta saumaa voiton hakuun ei enää ole, sillä otteluita on jäljellä kaksi.

Toiseksi viimeinen ottelu eli jumbokamppailu JPS:ää vastaan pelataan perjantaina 11.9. Jyväskylässä – jälleen siis JPS:n kotikentällä, kuten vajaa kuukausi takaperin.

pallo_ilmassa

Linkki 👉 Lisää kuvia ottelusta PAVEn Facebook-sivulla!

Kultapisteet:
RRR Jari Leinonen
RR Konsta Kääriäinen
R Antti Kauppinen


LehPa - PAVE 2-2 (1-1)

Maalit:
0-1 3min Leinonen (Lipponen)
1-1 35min LehPa
- - - - -
1-2 60min Härkönen (Kääriäinen)
2-2 85min rp LehPa

Avauskokoonpano: Martikainen (mv) (V 84min), Paavola, Marttila, Kauppinen (C), Kokkonen, Lipponen, Leinonen (V 25min) (87min Junnikkala), Kääriäinen, Marin, Roth, Härkönen (90min Laitinen)

kokoonpano

Arkisto (otteluraportit)