Arkistosta vuodelta 2019

PAVE ja Toivalan Urheilijat päätyivät perjantai-iltana tasapeliin Sankkurilla, kun pisteet jaettiin tuloksella 1–1 (1–0).

Siilinjärvinen ToU on Veikkojen maantieteellisesti lähin sarjavastus, ja kun ToU on myös PK-37:n farmijoukkue, voitiin puhua lähes paikallispelistä. Vastustajan riveissä pelasi neljä Pallo-Kerhon pelaajaa, joten kentällä nähtiin mielenkiintoinen peli ainakin osittain ”oman kylän poikien” välillä.

Keltapaitojen avauskokoonpano vaihtui hieman sitten edellisen voitokkaan vieraspelin, sillä avauksesta puuttui viisi pelaajaa.

Runsaslukuinen yleisö näki jännittävän ja tasaisen kamppailun. Kumpikin joukkue haki usein ratkaisuja pitkillä pystysyötöillä ja ajoittain juostiin päästä päähän. Vaikka peliin ei lopulta mahtunut kahta maalia enempää, molemmilla oli paikkoja lisämaaleihin.

Heti alkuhetkillä syntyi sähinää molemmille maaleille. Isänniltä nousu laidalta päättyi laukaukseen kohti etunurkkaa, mutta Tou-veskari kuitenkin torjui. Vähän myöhemmin pusku keskitykseen suuntautui hieman ohi maalista. Alun jälkeen ottelu seestyi paikkojen suhteen.

Isäntien johto-osuma 40. minuutilla oli komeaa katseltavaa. Maalivahti Joonas Piippo avasi pitkän pallon, hyökkäysalueella Miro Luoma taisteli sen itselleen ja antoi hyvän noston 16-alueelle, mikä avasi Toni Nousiaiselle tilaa maalintekoon. Maali oli hieno yksilösuoritus. Ensin Nousiainen harhautti puolustajan ja sitten maalivahdin ja laukoi lopuksi pallon etunurkasta sisään. Osuma oli miehelle toinen kahteen peliin, samoin maalisyöttö Luomalle.

ToUn parhaat paikat jaksolla tulivat kolmesta erikoistilanteesta. Vaarallisin tilanne syntyi hetki ennen taukoa rajaheitosta, kun pallo tuli vapaalle ToUn pelaajalle aivan maalin eteen, mutta iisalmelaisten onneksi Piippo oli tilanteessa terävänä poimien läheltä tulleen puskun.

Tauolle siirryttiin kotijoukkueen johdossa. Toisella jaksolla ToU alkoi luoda paremmin hyökkäyksiä isäntien päätyä kohden, mutta laatupaikat olivat kortilla. PAVEnkaan hyökkäyspeli ei johtanut selkeille maalitonteille saakka, mutta yksi huippupaikka siunaantui reilun tunnin paikkeilla. Laukaus läpiajosta ei kuitenkaan osunut maalia kohti.

Tulostaululle kirjattiin sitten 1–1 69. minuutilla. Pallonriisto keskialueella ja nopea vastahyökkäys tuottivat tulosta. Pallo pelattiin juoksuun laidalla edenneelle pelaajalle, jonka tarkka poikkisyöttö maalin editse tavoitti kanssapelurin, joka sitten liukui pelivälineen verkkoon maaliviivalta.

Maali toi lisäpuhtia vieraiden otteisiin ja ote oli hetken vahvasti heillä. Vain kaksi minuuttia tasoituksesta pitkä avauspallo pomppi vaarallisesti kohti PAVEn päätyä ja hyökkääjä töni puolustajan irti pallosta laukoen sitten pallon tolppaan. Tämä jäi ottelun viimeiseksi kunnon maalisaumaksi.

Loppuosalla keltapaitojen hyökkäysyritykset kilpistyivät ennen maalipaikkoja. ToU sai aikaan painetta hyökkäyspäässään, mutta maalilaukauksiin asti sekään ei kuitenkaan enää päässyt.

Ottelu oli kaksijakoinen: toisaalta voitto oli ulottuvilla, mutta myös tappio oli lopussa lähellä. Ensimmäinen jakso sujui enemmän kotijoukkueen tahdissa, kun taas toisen loppua kohden osat vaihtuivat. Lopputulos vastasi kuitenkin kenttätapahtumia.

PAVElla on nyt yhdeksän sarjapistettä ja meneillään on kolmen ottelun tappioton putki. Seuraavaksi PAVE matkaa reissupeliin 18.8. Warkaus JK:n vieraaksi.

PAVEn penkillä oli ensimmäisessä Veikkojen pelissään mukana vastikään joukkueen valmennustiimiin liittynyt Pele Koljonen.

Kultapisteet:
RRR Toni Nousiainen
RR Antti Kauppinen
R Jari Leinonen


PAVE - ToU 1-1 (1-0)

Maalit:
1-0 40min Nousiainen (Luoma)
- - - - -
1-1 69min ToU

Avauskokoonpano: Piippo (mv), Tai Ngern (v 76.), Paavola, Kauppinen (C) (v 92.), Härkönen (v 23.), Leinonen (v 42.), Luoma, Riihola (89. Merkkiniemi), Räsänen (66. Innanen), Nousiainen, Roth (75. Saastamoinen)
Muut vaihtopelaajat: Hyvärinen, Junnikkala, Lappalainen, Lipponen

kokoonpano

Arkisto (otteluraportit)