Arkistosta vuodelta 2018

Sankariniemellä vietettiin lauantaina PAVEn 70-vuotisjuhlapäivää. Päivä sujui isäntien kannalta suotuisasti myös sarjapelissä, sillä PAVE voitti Juankosken Pyrkivän maalein 5–1 (3–1).

Ensimmäinen jakso oli selkeästi keltasinisten hallintaa JuPyn vetäytyessä puolustusasetelmiin. Peliä käytiin vahvasti vieraiden kenttäpuoliskolla. PAVE kierrätti palloa runsaasti alakerran ja keskikentän pelaajien välillä hakien saumoja vieraiden puolustusmuodostelman läpäisemiseen. Se onnistuikin 45-minuuttisella tarvittavan usein, jotta kotijoukkue pääsi kolmen maalin johtoon.

Ensin 13. minuutilla Anssi Lipponen asettui ampumaan vapaapotkua 20 metristä. Matala laukaus ohitti muurin ja painui vastustamattomasti maaliin. Sitten 21. minuutilla vastustajan maalivahti ei saanut vangittua korkeaa palloa maalinsa edessä ja Oskari Mustonen tuikkasi irtopallon verkkoon. Lipposen hieno pystysyöttö 34. minuutilla avasi Simo Rothille vapaan tien 16-alueelle eikä hyökkääjä erehtynyt sijoittaessaan kauden 13. maalinsa.

Vaikka JuPyllä ei kunnollisia tilanteita ollut kahden kaukovedon lisäksi, se sai kuparisen rikki hetki ennen taukoa Veikkojen omalla maalilla. Laitavapaapotku annettiin korkeana maalille ja epäonnisesti pallo kimpoili parinkin pavelaisen kautta omaan verkkoon. 3–1-lukemien myötä siirryttiin tauolle.

PAVElla oli jalkeilla laaja vaihtopenkki ja vaihtoja tehtiin sen mukaisesti, kun joukkue oli tukevasti johtoasemassa. Tämä saattoi osaksi vaikuttaa siihen, että keltapaitojen peli haki toisella jaksolla uomiaan. JuPy pääsi paremmin peliin sisään ja sai nyt enemmän peliään toimimaan. Yksi maalipaikkakin sille syntyi, mutta muuten maalivahti Joonas Piippo selvisi tällä kertaa vähin töin, eikä isäntien johto ollut missään vaiheessa uhattuna.

PAVElla oli toisella jaksolla saumat muutamiin lisäosumiin. Boksiin päästiin murtautumaan mutta ratkaisut siellä eivät ottaneet onnistuakseen. Lähimpänä maalintekoa oli Toni Nousiainen ampuessaan pallon hyvän nousunsa päätteeksi ylärimaan. Vihdoin päätösminuuteilla PAVEn onnistui kaunistella lukemia. Pallo tuli Miika Riiholalta Samu Vidgrenille, jonka matala kaukolaukaus painui verkon perille 90. minuutilla. Minuuttia myöhemmin ensiesiintymisensä keltanutussa tehnyt Paavo Hyvärinen nousi laidalla ja antoi keskityksen, jonka Miro Luoma sitten boksista puski maaliin.

Kolmannen peräkkäisen voiton myötä PAVE kasvatti sarjajohtoaan. Toisena oleva LehPa yj on nyt neljän pisteen päässä, kun sarjaa on neljä peliä jäljellä. Kokonaisuudessaan juhlapeli oli erittäin onnistunut tapahtuma. Paikalla oli hieno määrä yleisöä, jonka kanssa pyöreitä vuosia juhlistettiin täytekakkukahvein.

Ottelut jatkuvat kotiottelulla jo torstaina 30.8. Silloin PAVE pelaa poikkeuksellisesti Haukiniemen nurmella, jonne vastustajaksi saapuu Kuopion Elo.

Kultapisteet:
RRR Anssi Lipponen
RR Jakkrit Tai Ngern
R Simo Roth


PAVE - JuPy 5-1 (3-1)

Maalit:
1-0 13min Lipponen
2-0 21min Mustonen
3-0 34min Roth (Lipponen)
3-1 41min oma maali
- - - - -
4-1 90min Vidgren (Riihola)
5-1 90+1min Luoma Miro (Hyvärinen)

Avauskokoonpano: Piippo (mv), Tai Ngern, Hartikainen (C), Leinonen J, Merkkiniemi, Saastamoinen, Lipponen, Luoma Miika, Mustonen, Halonen, Roth
Vaihtopelaajat: Paavola, Vidgren, Nousiainen*, Luoma Miro*, Riihola*, Jammo, Hyvärinen

kokoonpano

Arkisto (otteluraportit)