Arkistosta vuodelta 2016

PAVEn pistetili ei karttunut perjantaina sarjakauden ensimmäisestä vieraspelistä. Toivalan Urheilijat voitti iisalmelaiset 2–0 (0–0), vaikka ottelu oli hyvinkin tasainen.

Keltaisten maalinsuulla nähtiin uusi mies, kun joukkueeseen äskettäin liittynyt Miikka Haapasaari otti torjuntavastuun ja pelasi hyvän pelin debyytissään.

PAVEn startti oli lupaava, kun ensimmäisen puolen tunnin aikana joukkue hallitsi peliä ja loi vahvan painostuksen hyökkäyksillään. Viiden minuutin kohdalla pallo saatiin kulmapotkutilanteesta jo ylähirteen. 25. minuutin paikkeilla oli maalin edustalla kaksi läheltä piti -paikkaa, kun ensin jatko laitavapaapotkuun meni hieman yli ja hetken päästä pusku kulmapotkuun taas vähän ohi maalista.

Alun jälkeen ToU pääsi paremmin mukaan peliin ja otteet alkoivat tasaantua. Puoliajan lopulla ToU sai vahvan vaiheen ja hankki myös erikoistilanteita vaarallisilta paikoilta. Kohokohtana oli vaarallinen laukaus 16-alueelta, mutta sen Haapasaari hienosti pelasti jalkatorjunnallaan.

Toisen puoliajan alussa 50. minuutilla kotijoukkue rakensi rajaheitosta parin syötön kautta vetopaikan Ville Salmelalle. Tilaa avautui keskelle liikaa ja upea kaukolaukaus painui aivan ylänurkkaan. Peli jatkui tasaisena ja pallo vieraili vuoroin kummallakin joukkueella.

PAVEn tasoitusmaalin haku ei tuottanut tulosta. Pelitilanteista oli vaikea murtautua maalipaikoille, eivätkä erikoistilanteetkaan tuoneet maalia. Sen sijaan kylmää vettä vierailijan niskaan kaatui 80. minuutilla kotijoukkueen siirtyessä 2–0-johtoon. Salmela sai syötön laidalta boksiin linjan taakse paitsiota hätyytellen ja ampui vapaasti pallon verkkoon ohi vastaan tulleen PAVE-vahdin.

Lopussa iisalmelaiset yrittivät hakea maalia riskilläkin nostamalla pelureita hyökkäysosastolle, mutta todellista maalitilannetta ei enää saatu. Sitä vastoin ToU hyödynsi lisätilan hyökkäyspäässään vaarallisina tilanteina, jotka kuitenkin Haapasaari varmasti hoiti.

Vastustaja oli etevämpi hyökkäyskolmanneksellaan. Pelitilanteissa maalipaikoille pääsy tuotti keltaisille vaikeuksia, mutta toki erikoistilanteista saatiin luotua paikat useampaankin osumaan. Vastustaja oli tältä osin piirun verran parempi ja siten voittonsa arvoinen.

Seuraavaksi PAVE kohtaa kotiottelussa JoPS/2:n sunnuntaina 22.5.

Kultapisteet:
RRR Miikka Haapasaari
RR Atte Huttunen
R Mikael Karppinen


ToU - PAVE 2-0 (0-0)

Maalit:
1-0 50min ToU
2-0 80min ToU

Avauskokoonpano: Haapasaari (mv), Merkkiniemi (V 87min), Huttunen A, Leinonen (V 85min), Karppinen, Hyvärinen, Hartikainen (C) (V 33min), Huttunen K, Saastamoinen (V 24min), Airaksinen, Roth S
Vaihtopelaajat: Mustonen, Eskelinen, Marin

Arkisto (otteluraportit)