Arkistosta vuodelta 2012

PAVEn visiitti 20.6. Rautavaaralle ei tarjonnut pisteitä vieraille tälläkään kertaa, sillä sarjajohtaja Raiku otti voiton selvästi 4–0 (1–0). Otteet kentällä olivat kuitenkin lukuja tasaisemmat. Useista paikoista huolimatta keltapaitojen maalinteko ei ottanut vain onnistuakseen.

Avausjaksolla hallitsevammin esiintyneen PAVEn peli toimi hyvin. Hyökkäykset tuottivat maalitilanteita, mutta paikoista ei saatu sisään. Jonkin sortin ennätys on jo varmaan se, että puolenkymmentä kertaa pallo kävi Raikun ylähirressä.

Kun itse ei onnistuttu, tehokkaasti viimeistellyt vastustaja sitten käytti yhden jakson harvoista paikoistaan. PAVEnkin paidassa taannoin pelannut Heikki Korkalainen vei isännät 1–0-johtoon 27. minuutilla laukauksella 16-rajan tuntumasta.

Toisella jaksolla Raiku otti ohjakset haltuunsa siirryttyään 54. minuutilla 2–0-johtoon Matti Korkalaisen maalilla.

Kavennusta hakeakseen PAVE lisäsi miehitystä hyökkäysosastolle, mikä tuotti lopulta tulosta vain kotijoukkueelle, etenkin vastaiskuista. Vastustajalla olikin toisella puoliajalla enemmän tilanteita. Kun viimeistely sujui, Raiku karkasi selkeään voittoon. Toinen ex-pavelainen Pasi Korhonen siirsi lukemat ensin 3–0:aan 60. minuutilla ja Jani Taskinen sinetöi 4–0:aan 74. minuutilla, kun vierailija ei enää lopussakaan saanut kuparista rikki.

Vaikka keltapaidat jäivät toistamiseen maaleitta, edelliseen otteluun verrattuna positiivista on kuitenkin se, että joukkue loi taas maalitilanteita. Onnistumisia on siis varmasti jatkossa tulossa.

Kevätkierros on nyt pelattu. PAVE on lohkon kolmantena neljällä voitolla ja kahdella tappiolla, pisteen perässä toisesta sijasta. Kaksi parastahan etenee syksyllä jatkosarjaan. Syyskierros käynnistyy juhannuksen jälkeen 29.6. paikallispelillä Kiuruvedellä KiuPaa vastaan.


Raiku - PAVE 4-0 (1-0)

Maalit:
1-0 27min Raiku

2-0 54min Raiku
3-0 60min Raiku
4-0 74min Raiku

Arkisto (otteluraportit)