Arkistosta vuodelta 2012

PAVE kohtasi Juuan Palloseuran 2-joukkueen lauantaina 19.5. Viitosessa. Ottelu pelattiin Nurmeksessa hiekkakentällä. Iisalmelaiset ottivat voiton maalein 0–2 (0–1).

PAVE lähti kamppailuun ilman varsinaisia maalivahtejaan, jotka olivat lauantaina estyneitä pelaamaan. Keltapaitojen maalia vartioikin normaalisti puolustuksessa luutiva Jari Leinonen, joka pelasi nollapelin. Ihan helpolla ei Leinonen päässyt vaan joutui torjumaan muutamia vaarallisia maalitilanteita.

Varsinkin pelin alku oli sekavansorttista pallon karkaillessa sinne tänne. Ainakin vierasjoukkueella pelin alkuosa meni totutellessa taas hiekkakenttäjalkapalloilun lainalaisuuksiin. Kotijoukkue JuPS/2 starttasi peliin hyvin ja onnistui luomaan avausjaksolla tilanteita PAVEn päätyyn, mutta parhaistakaan paikoistaan se ei saanut palloa ohi hyvin pelanneen maalivahdin.

PAVE sen sijaan onnistui hyödyntämään yhden omista paikoistaan. Keltapaitojen ensimmäinen maali syntyi 22 minuutin pelin jälkeen kärkimiesten yhteispelillä. 16-rajan ulkopuolella Veli-Matti Räihä ohitti puolustajan hakemalla seinäsyötön Juha Rothilta ja laukoi sitten pallon maalin alanurkkaan.

Toisen jakson edetessä ote pelistä ja voitosta oli yhä vahvemmin keltapaitaisilla, kun 55. minuutilla PAVE siirtyi kahden maalin johtoon. Jani Nissinen heitti pitkän rajaheiton oikealta maalin edustalle, jossa Ville Hakkarainen puski pallon takatolpalla olleelle Tapio Merkkiniemelle. Keskikenttämies tykitti pallon varmasti maaliin.

PAVE ei enää saanut hyvistä tilanteistaan huolimatta lisämaaleja, joilla voiton olisi voinut sinetöidä. Niinpä JuPS/2 sai vielä loppupuolella pari vaarallista saumaa takaa-ajoon, mutta iisalmelaisten maali pysyi puhtaana.

Kokonaisuutena peli ei jättänyt jälkipolville hirveästi kerrottavaa, mutta ennen kaikkea tärkeimmät eli kolme pinnaa matkasivat taas Iisalmeen. Tuleva AC BARCA -kotiottelu pelataan 25.5. Haukiniemellä. Toiveissa olisi, että vihdoin päästäisiin pelaamaan jo nurmella.


JuPS/2 - PAVE 0-2 (0-1)

Maalit:
0-1 22min Räihä (Roth)
0-2 55min Merkkiniemi (Hakkarainen)

Arkisto (otteluraportit)